Saturday, May 31, 2014

Cupcakes & Lace - Tallinnan matkailua

Sain viettää muutaman päivän loman Tallinnassa ennen vuoden kiireisintä työjaksoa. Ilmat eivät tosin oikein suosineet. Vielä viikko sitten oli +30C, mutta lähtiessämme tiistaina lämpötila oli tippunut +9C:een. Riesaksi koitui vielä kova ja puuskainen tuuli ja sade.

Noh, huono ilma oli hyvä syy istua kahviloissa tai ravintoloissa. Ensimmäisenä iltana kävimme intialaisessa Chakra -ravintolassa ja tykättiin. Seuraavana päivänä toinen puoliskoni sai valita ruokapaikan ja menimme Schnitzelhaus -nimiseen ravintolaan. Loppujen lopuksi oikein mukava paikka. Alla olevat kuppikakut veivät kuitenkin sydämeni. MMUAH -niminen kahvila on nähtävästi tunnettu kuppikakuistaan, enkä ihmettele. Ensimmäisenä päivänä otin Bailey's cupcaken ja toisena päivänä sitruuna-marsipaani cupcaken. <3 Varsinkin tuo jälkimmäinen oli ihan taivaallinen. MMUAH oli myös paikkana todella kaunis ja persoonallinen. Kolmannen päivän ruoan virkaa toimitti Kompressor -ravintolan jättiletut.
Onneksi ilma ei haitannut ihan liikaa ja itse asiassa se +30 asteen helle olisi ollut huomattavasti läkähdyttävämpi. Jos sattuu olemaan käsityöihmisiä, niin Tallinna on ihana kaupunki. Itse kävelimme K.A.Hermannilla sijaitsevaan Karnaluks -käsityötarvikekauppaan/-tukkuun ja siellä tahtoo mennä ihan sekaisin, koska siellä on ihan kaikkea ja vielä vähän enemmän. Rakastan pitsejä ja niitä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. Nyt yritin hieman miettiä, mitä tarvitsen, eikä minulle mennyt kuin n.20e kyseiseen liikkeeseen.

Olin jo kolmatta kertaa samassa hotellissa ihan Vanhan kaupungin laidalla. Meriton Old Town hotelli on melko pieni, persoonallinen ja sokkeloinen. Se on kuitenkin edullinen ja lähellä satamaa. Kyseinen hotelli on myös hyvin rauhallinen ja tuntui, että siellä oli turisteja melkein joka puolelta maapalloa, mutta ei juurikaan muita suomalaisia.
Ja jos sekosin käsityötukussa, niin vähän sama tapahtui kosmetiikan kanssa. En kuitenkaan ostanut mitään kovin impulsiivista. Kaubamajasta löytyi Joicon hopeashampoo ja -hoitoaine paketti hintaan 19,90e. Tykkään käyttää hopeashampoota, koska se toimii sekä hiusteni blondiin että mustaan osioon. Avalon Organicsin shampoota olen tilannut iHerbistä, joten olin todella iloinen huomatessani sitäkin hyllyssä. Hinta oli jotain 6 euron kieppeillä. Kaubamajassa oli myös Giovannin tuotteita, mutta niiden hinnat olivat kaksinkertaiset iHerbiin verrattuna, joten tilaan sitten sieltä.
Hiusvärit ovat aivan käsittämättömän halpoja Tallinnassa. Garnierin värit taisivät maksaa hurjat 2,95e/kpl. Ostin myös sävytteitä häivyttämään juurikasvua värjäysten välissä. Mukaan lähti myös vaalennusjauhetta ja hapetetta.
Meikkejä tuli ostettua todella vähän, sillä en oikeastaan nähnyt mitään, mitä olisin halunnut (ainoastaan the Balmin tuotteet jäivät vähän mietityttämään). Ostin Tallinnasta ainoastaan yhden Too Faced -luomivärin, joka oli -20% alessa. Ostin myös Natura Siberican yövoiteen rasvoittuvalle iholle. Lancômen ripsivärit tarttuivat mukaan laivan Taxfreesta paluumatkalla. Hintaa oli vain 8,50e/kpl, joten ajattelin sitten hankkia seuraavan parin vuoden ripsarit kerralla. Ja kun nyt pääsin hypistelemään Victoria's Secretin juttuja, niin ihastuin Noir Tease -tuoksuun, mutta hajuvesi oli turhan tyyris. Ostin sitten body mistin.
Ja kunnon gootin tavoin ostin itselleni absinttia ja punaviiniä. :) Ehkä syksyllä sitten uudestaan Tallinnaan ja toivottavasti silloin on parempi ilma.

In English:

Me and my other half were in Tallinn, Estonia for 3 days. It was a nice trip except the weather was awful: cold, stormy winds and rain. But that was a great excuse to sit in lovely cafes and restaurants. I fell in love with MMUAH cafe and its cupcakes. 

I didn't buy that much cosmetics. Only one Too Faced eyeshadow from Tallinn and the Lanôme mascaras are from the ferry (they cost 8,50€/piece). 

We stayed in a small and lovely hotel called Meriton Old Town. It's quiet and reasonably priced. I liked it there. Maybe next time the weather is a bit better. 

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...